Ian Somerhalder palaa vampyyrien pariin

Taattua vampyyriaiheista toimintaa
Lähde: YouTube

Malli ja näyttelijä Ian Somerhalderin on määrä palata vampyyrien maailmaan Netflixin uudessa alkuperäissarjassa. Ohjelman nimi on V-Wars, ja se kertoo, yllättäen, sodasta vampyyreja vastaan. Kun harmaita aivosoluja hämmentävän palapelin palaset panee yhteen, pystyy päättelemään, että ”V” V-Warsissa tarkoittaa vampyyria.

Ian Somerhalderin häkellyttävän täydellisiä kasvoja tuijottavat katsojat muistavat heti hänet useista muistakin sarjoista, esimerkkeinä Lost ja Vampyyripäiväkirjat. Siksi epätodellisuus ja epäkuolleet eivät olekaan vieraita Somerhalderille, ja hän onkin täydellinen ehdokas asettumaan taas kerran napit vastatusten vampyyrien kanssa. Näyttää siltä, että vampyyreista ja zombeista saadaan edelleen aikaiseksi hyvää viihdettä, joten voimme huokaista helpotuksesta ja haihduttaa mielestämme kaikki pelot siitä, että jossakin vaiheessa kuvioihin tulisi jokin uusi trendi. Pitäydymme yhä vampyyreissa ja zombeissa.

Mistä sarja kertoo?

V-Wars perustuu samannimiseen romaaniin, jonka perusidea on se, että salaperäinen virus muuttaa ihmiset vertaimeviksi hirviöiksi. Viruksen levitessä puhkeaakin sitten täysmittainen sota jäljellä olevien ihmisten ja verenimijöiden välillä. Ei kenties kaikkein originellein lähtökohta, mutta oletettavasti tekijät aikovat tehdä paljon työtä sen eteen, että ideat pysyvät tuoreina.

Juoniselosteen mukaan tarinaan kuuluu sotaa lietsova kenraali, joka on halukas käynnistämään verilöylyn, toimittaja, joka väittää vampyyrien olevan ihmisiä ja joille voi niin muodoin puhua järkeä, sekä tieteentekijä, joka taistelee kelloa vastaan löytääkseen virukselle vastalääkkeen.

Ketä Ian Somerhalder esittää?

Ian Somerhalder näyttelee lääkäriä nimeltä Luther Swann. Lutherin paras ystävä Michael Fayne joutuu salaperäisen viruksen uhriksi, mistä koituu Lutherille paljon surua ja murhetta. Hänellä ei kuitenkaan tarvitse olla syytä huoleen, koska Michael sopeutuu hyvin vampyyrien joukkoon ja jopa nousee nopeasti niiden johtajaksi.

Kaikki tämä luo puitteet sarjalle, jossa parivaljakko väistämättä joutuu lopulta kohtaamaan toisensa jonkinlaisessa ”ystävä vastaan ystävä” -loppunujakassa. Ja vaikkei sitä vielä olekaan erikseen mainittu, voi vaikka panna rahansa likoon siitä, että Luther huomaa vampyyrien poikkeavan meistä ei niin kovinkaan paljon.

Jos muuten ajatus rahojensa likoon panemisesta kiinnostaa, kannattaa ehkä kokeilla JackpotCity-verkkokasinon vampyyriaiheisia pelejä. Immortal Romance on vain yksi monista samanaiheisista nimikkeistä, joita ei tarvitse lähestyä pitkin hampain!

Somerhalderin muita osia

Ian Somerhalder tähdittämään Netflixin V-Wars-sarjaa
Lähde: Screen Rant

Somerhalder on kuuluisin roolistaan Vampyyripäiväkirjoissa, jossa hän näyttelee synkkää ja salaperäistä Damon Salvatorea. Hän sai naisten polvet tutisemaan kaikkialla maailmassa yllättävän kelvollisilla näyttelijänkyvyillään ja vakiinnutti maineensa komeana, mutta moniulotteisena hahmona.

Lost-sarjassa Somerhalder näytteli Boone Carlylea, eli taas kerran komeaa mutta salaperäistä hahmoa. Siksi vaikuttaakin todennäköiseltä, että V-Warsin Lutherissa on ainakin jossain määrin komeutta ja salaperäisyyttä. Oli miten oli, Somerhalder todennäköisesti ottanee osastaan kaiken irti ja tarjoilee komeutta ja salaperäisyyttä roppakaupalla.

Milloin sarja nähdään?

V-Wars-sarjan ensimmäiselle jaksolle ei ole vielä määrätty mitään tiettyä päivämäärää, mutta ohjelman on määrä lähteä käyntiin tänä vuonna. Netflix on tehnyt sopimuksen 10 jaksosta, joten vähintään 10 jaksoa kuvataan, ja myöhemmin voi olla luvassa lisää. Se puolestaan riippunee täysin ensimmäisten 10 jakson suosiosta.

Koska monet muut Netflixin alkuperäissarjat, kuten Stranger Things, ovat osoittautuneet suosituiksi, on kuitenkin täysin mahdollista, että sarja näkee vähintään toisenkin tuotantokauden. Se on tosin vielä silkkaa spekulointia, joten fanit joutuvat odottamaan, miten V-Warsin ensimmäiset jaksot onnistuvat.

Viite:

http://www.eonline.com/news/927633/ian-somerhalder-returning-to-tv-and-vampires-with-netflix-series